Mika Tähtinen


Tuesday 14.4.2009 18.18

Ruma sota

Jotkut ovat udelleet, että onko 30 päivän vähennetystä intterrnetin käytöstä ollut mitään hyötyä. Yksi hyöty on ollut se, että on oikeasti jäänyt aikaa muille hommille - esimerkiksi kirjojen lukemiselle. Ensimmäiseksi lueskelin tuossa Sari Näreen ja Jenni Kirveksen kirjan muotoon toimittaman artikkelikokoelman nimeltä Ruma sota - Talvi- ja Jatkosodan vaiettu historia.

Siinä missä perinteinen historiankirjoitus keskittyy suuriin linjauksiin sotien osalta ja ainakin vielä siihen aikaan, kun itse peruskoulun ja lukion historiaa luin, oli noista Suomen Toisessa maailmansodassa käymien sotien kerronta aika sinivalkoisesti värittynyttä. Ruma sota kertoo sodan rumista puolista keskittyen kuvaamaan sodanaikaista elämää rintamalla ja kotona yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien näkökulmista. Lähteenä artikkeleissa on käytetty paljon ihmisten elämäkertoja ja muistelmia.

Ruman sodan artikkelit käsittelevät Suomessa harrastettua sensuuria ja propagandaa, lasten asemaa vastuunkantajina kotirintamalla, sotaa edeltänyttä ja sodan aikaista uhrieetosta, rintamaväkivaltaa ja ruumiiden käsittelyä, päihteiden ja muun muassa amfetamiinin järjestäytynyttä käyttöä lääkkeenä, metsäkaartilaisten ja toisinajattelijoiden kohtelua, suomalaisia keskitysleirejä, nälkää, sukupuolikulttuuria ja seksuaalista väkivaltaa sekä kirjailijoiden asemaa sodassa.

Kirjaa lukiessa avautui kyllä ainakin itselleni varsin uusia näkökulmia sodan ajan meininkiin ja toisaalta artikkeleista löytyi mielenkiintoisia teorioita siitä miten sodan ajan kokemukset periytyvät sukupolvien yli ja vaikuttavat myös nykyajan Suomeen ja suomalaisiin. Suosittelen lukemaan kaikille, joilla vain keskittyminen riittää tuollaista aika tiivistä ja runsaasti informatiivista tekstiä lukea. =)

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Vaimennetun++sotahistorian+ääniä/HS20081120SI1KU020k0


Netistä vieroittautuminen on muuten sujunut ihan suht hyvin. Fäsäriin ei oikeastaan ole missään vaiheessa ollut edes ikävä, kun ei siellä oikein ole koskaan mitään tullut tehtyäkään, kunhan vaan koko ajan vahtinut, että mitä siellä tapahtuu. Irkin kanssa on ollut vähän semmosia oireita, että välissä tulee semmoinen “lol, kerronpa tästä irkkiin - ai niin d’oh” -fiilis ja toisinaan iltaisin, kun on tylsää ja väsynyt niin ihan mielellään tuijottais irkkiä ja Galtsua siinä ajan kuluksi.

Meseä en ole tähänkään asti suuremmin käyttänyt, eikä se toisaalta ole missään vaiheessa ollut niin aikaa vievä kuin irkki, jota tulee pidettyä koko ajan päällä ja ennen kaikkea vahdittua koko ajan mitä siellä tapahtuu. Päätinkin sallia itselleni hieman mesen käyttöä tässä, koska siellä on joitain ihmisiä, joiden kanssa ei tule muuten kommunikoitua ja se ei sinällään vie keskittymistä muulloin kuin sillon, kun sitä oikeasti käyttää.

Mutta kaiken kaikkiaan hämmentävää kuinka paljon aikaa ylimääräiseltä netin käytöltä jää - vielä kun keksisi jotain järkevää käyttöä sille kaikelle vapaa-ajalle! =)