Mika Tähtinen


Wednesday 11.5.2005 15.29

Mervillä oli blogissaan jokin hämärän rajamailta oleva kirjajekku, joka vaikutti siinä määrin hassulta, että tein sen itsekin. Ohjeet kuuluvat näin:

“Ota hyllystäsi viisi kirjaa oikeanpuoleiselta toiseksi ylimmältä hyllyltä…

  1. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke,
  2. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke,
  3. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100,
  4. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke sekä
  5. viidennestä koko kirjan viimeinen virke.
  6. Tee virkkeistä jono.
  7. Nimeä lähteesi.

Mun hyllystä kirjoja löytyy vaan yhdeltä hyllyltä ja niistäkin suurin osa on koulukirjoja, mutta tämmöinen siitä sitten tuli:

“Vaikka elektroniikka kehittyykin varsin nopeasti nykypäivänä, elektroniikkateollisuus pohjautuu vahvasti perinteisiin. Valitettavasti vain syntyvät kultamäärät ovat onnettoman pieniä, syklotronin pitäisi käydä noin kuukauden verran, jotta saataisiin aikaan paljain silmin näkyvän pölyhiukkasen verran kultaa. Suurempien mikroskooppien tarve on teorian kehittämisen kannalta väistämätön. Aine kierteli toimeliaana suonissa ja sisuksissa valmistellen yöksi tunkkaista kohmeloa. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa ja tarjoa kylmänä laseista.

Ja kirjat, jotka mukaan pääsivät ovat tämmöiset:

  1. Juha Aaltonen, Seppo Kousa, Jyrki Stor-Pellinen: Elektroniikan perusteet
  2. Suomen fyysikkoseura (toim. Pentti Paatero): KYSY - fyysikko vastaa
  3. Gordon Kane: Kvarkkitarha, alkeishiukkasten maailma
  4. Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija
  5. Herkkujen pikkujättiläinen, WSOY