Mika Tähtinen


Friday 10.10.2008 13.40

S.O.A.P. - This Is How We Party

S.O.A.P. - This Is How We Party
irc-galleriaduuni

Friday 10.10.2008 12.25

29 päivää lihatta

Mama’sin soija-herkkusieni-paprika-ananas-pizza.

ruoka

Thursday 9.10.2008 18.34

30 päivää lakto-ovo-vegenä

Jo ennestäänkin henkisesti kasvisasteelle vaipunut työkaverini anqqa ilmoitti joku aika sitten vetävänsä kokeilun vuoksi 30 päivää vegenä. Itsehän epäilevänä tuomaana ilmoitin heti, että jos anqqa kestää viikonkin niin otan itse saman urakan. Noh, 1,5 viikkoa on mennyt eikä anqqa oo ainakaan tunnustanut failanneensa, joten eihän tässä muu auta kuin alkaa itsekin.

Eli tästä lähtee 30 päivää ilman lihaa; maito ja munat kuuluu kuitenkin ruokavalioon. Olen seurustellut parin vegen ja tehnyt töitä useamman vuoden yhden hipin kanssa, joten lihaton ruokavalio ei sinällään ole mikään erityisen outo asia. Lisäksi tykkään itse kokkailla paljon ja kasvisruokiakin tulee tehtyä silloin tällöin, joten käytännön puolesta ei pitäisi tulla ongelmia. Nähtäväksi jää sitten viekö lihan himot miehen mennessään.

Koska toisinaan on muutenkin vaikeeta keksiä, että mitä ruokaa tekis tai söis, päätin blogailla mitä ruokia tulee syötyä tämän 30 päivän aikana ja muutenkin kirjoitella miltä lihattomuus tuntuu.

Edit 10.10.2008: Sellainen tarkennus vielä, etten ala varsinaisesti välttelemään eläinperäistä piilokamaa, niinku lehmänaivoista puristettua liivatetta, vaan syön karkit edelleen onnellisena.

ruoka

Saturday 4.10.2008 18.58

Namu.fi

Reggasin joskus aikoinaan kuuluisa.fi-sivustolle, niin kuin moniin muihinkin kotimaisiin yhteisöpalveluihin tsekatakseni mahdolliset Galtsun kilpailijat. Noh, kuuluisa.fi meni aikoinaan mereen, mutta nyt sattui jossain linkki eteen ja päätin tsekata mitä sille kuuluu.

Sivusto edelleenohjautuikin osoitteeseen namu.fi, joka näyttää olevan jokseenkin täysi kopio edeltäjästään. Jopa niin suora kopio, että sinne on siirretty myös kuuluisa.fi:n käyttäjät, minut mukaan lukien.

Noh, kirjauduin sisään ja kummastuin suuresti, että missähän vaiheessa olen antanut suostumuksen käyttää tietojani ja kuviani kyseisellä sivustolle ja ajattelin lähettää kyseisen sivuston ylläpitäjälle mailia ja kysäistä aiheesta sekä pyytää samaan syssyyn rekisteriselosteen, kun en sitä sivustolta löytänyt. Mutta enpä löytänyt sen kummemmin mitään yhteystietojakaan saati mitään mahdollisuutta poistaa omia tietojani rekisteristä.

Tuomas Haapman näköjään jatkaa hyvin alkanutta failaamisputkeaan näiden yhteisösivustojen kanssa. Täytynee seuraavaksi kokeilla, jos tietosuojavaltuutettu onnistuisi saamaan yhteyden sinne, mihin mä en yhteystietoja löytänyt.

Päivitys 27.8.2010

Tietosuojavaltuutettu vihdoin vastasi tuossa marraskuussa 2009 ja totesi seuraavaa:

Tietosuojavaltuutetun toimisto on lähettänyt vireille saattamanne asian johdosta selvityspyynnön Kuuluisa Finland Oy:lle YTJ:ssä (patentti- ja rekisterihallituksen ja verohallinnon yhteinen yritystietojärjestelmä) ilmoitettuun osoitteeseen. Selvityspyyntö palautui kuitenkin takaisin toimistoomme. Toimistostamme on myös yritetty ottaa puhelimitse yhteyttä rekisterinpitäjään tuloksetta. Tietosuojavaltuutetun toimisto ei katso tarkoituksenmukaiseksi ryhtyä asiassa enempiin toimenpiteisiin. Mikäli katsotte, että asia antaa puoleltanne aihetta sen tarkempaan selvittämiseen, pyydän Teitä ottamaan yhteyttä poliisiin.

Eli eipä saanut Haapmania kiinni tietosuojavaltuutettukaan. Poliisille asti ei taida allekirjoittaneen into riittää asiaa viedä. Tuolta YTJ:n hausta, kun etsii hakusanalla kuuluisa, löytää tuon Kuuluisa Finland Oy:n osoitteen ja ainakin tällä hetkellä Eniron mukaan voimassaolevan puhelinnumeron kanssa.

Lisää tarinaa Haapmanista täällä.


Saturday 4.10.2008 12.11

Myrkkyjärvi

Keksin tuossa lehteä lukiessani synkän aiheen kirjalle tai elokuvalle. Pitää kirjoittaa se ylös tähän, jos vaikka joskus haluan kirjoittaa kirjan!

Luin artikkelin kolmesta afrikkalaisesta kaasujärvestä, joiden kunkin alla on jonkulainen geologinen tasku, joka on täynnä kaasua. Yhden järven alla on metaania ja kahden muun alla hiilidioksidia.

Näiden hiilidioksidijärvien kaasut on jo aiheuttanu pari onnettomuutta, erityisesti toisen alta nousi elokuussa 1986 puoli kuutiokilometriä hiilidioksidia, joka levis maan rajassa 20 kilometrin päähän järvestä ja tappoi yli 1700 ihmistä ja 3500 kotieläintä.

Tästäpä saakin oivan skenaarion tarinalle, jossa pieni tiedemiesseurue on sukeltelemassa tällaisella järvellä, tutkimassa vaikka järven eliöstöä tai miksei juuri sitä geologista muodostumaa. Sitten kesken sukelluksen tapahtuu maanjäristys, joka aiheuttaa normaalien vahinkojen lisäksi sen järvenalaisen kaasukuplan purkautumisen.

Sukeltamassa olleet seurueen jäsenet nousevat myllerryksen jälkeen pinnalle huomatakseen, että koko muu seurue on kuollut ja järven rannalla oleva kylä on maan tasalla ja hapenpuutetta vastaan turhaan taistelleiden ihmisten ruumiita täynnä. Sukellusmaskin pois ottaminen aiheuttaa välittömän tukehtumisen tunteen eikä veneen tai rannalla olevan autonkaan moottori ota käynnistyäkseen ilman happea.

Kylän sukelluskaupan raunioista löytyy lisähappea, mutta happisäiliöt painavat paljon eikä ilmaa painavampi hiilidioksidi tule poistumaan vuorten ympäröivästä laaksosta. Liikkeelle on siis lähdettävä, mutta mihin asti happi riittää…


Sunday 28.9.2008 22.03

Tän illan suosikkisanat

Iltalypsy ja roskapankki.


Saturday 27.9.2008 1.29

Paras keksintö hetkeen

Eipä suotta. Kattelin tuossa Facebookin requests-sivua ja hajoilin miljoonaan eri kutsuun. Luultavasti siellä olis ollu jossain joku ignore all -namiskuukkeli, mutta eipä osunut silmään enkä jaksanut hakea, joten tein nörtin ratkaisun.

Eli ei kun Firebugin JavaScript-konsoli auki ja sinne rimpsu

$$('input[value="Ignore"]').each(function(e) { e.click(); });

joka käy painamassa jokaista Ignore-nappia kertaalleen. Elämän pieniä iloja. ^_^


Wednesday 24.9.2008 20.38

Rosvosukupolvi

Opin tänään uuden sanan. Netissä on monesti tullut puhuttua siitä kuinka netin kanssa kasvaneet nuoret ajattelee ja toimii niin kuin kaiken netissä olevan pitäisi olla ilmaista. Pelit, musa ja ohjelmat waretetaan ja myös tietoturvaa kohtaan asenne on sellainen, että kaikki mitä on mahdollista tehdä, on myös sallittua.

Lueskelin tuossa Kauppalehti Optiosta juttua Antti Öhrlingin ideoimasta konseptista, jota toteutetaan Britanniassa tuotenimellä Blyk. Öhrling käyttää edellä mainitun ideologian mukaan elävästä ihmisryhmästä varsin osuvaa nimitystä rosvosukupolvi.

Blykin ideana on tuoda rosvosukupolven käyttöön kuluttajalle ilmainen matkapuhelinoperaattori. Puhekulut maksatetaan mainostajilla, jotka pääsevät taas spammaamaan mainoksia suoraan aloittelevien tehokuluttajien taskuun ja tajuntaan.

Ajatus kuulostaa hienolta, varsinkin kun rosvosukupolven ihmiset ovat tottuneet mainoksiin eivätkä luultavasti ahdistu ilmaiseen matkapuhelinliittymään tulevista mainoksista. Nähtäväksi jää miten hyvin konsepti toimii käytännössä.

Mutta, rosvosukupolvi on hieno sana, täytyy pitää mielessä.


Tuesday 23.9.2008 16.54

Ympäri mennään, yhteen tullaan

Vanhemmat, opettajat, koulut, internetin irc-galleriat, raskas metallimusiikki ja löysät aselait. Siinä pahimmat syylliset nuorison pahoinvointiin ja rappeutumiseen, koulusurmiin. Näin ainakin valtamedia antaa hienoisesti ymmärtää, vaikkeivat asiaa suoraan sanokaan.

Valtamedia on hieno sana. Medialla on valtaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Valtamusiikin kautta sana voidaan muuttaa muotoon populaarimedia, pop-media. Sitähän nykyinen valtamedia on, valmiiksi helppoon muotoon käsiteltyjä pop-uutisia, jotka saa lukijalle tunteen siitä, että tietää jotain, mutta ei vahingossakaan provosoi ihmisiä ajattelemaan itse.

Tuleekohan kukaan valtamedian edustaja kuitenkaan ajatelleeksi sitä, minkälaisen kuvan he antavat nuorille näistä ampumakeisseistä. Maan suurimmat mediat juoksevat kaikki kieli pitkällä uutisten perässä ja kilpailevat siitä kuka saa ensimmäisenä herkullisimmat otsikot ulos. Itse ampujasta tulee silmänräpäyksessä koko kansan tuntema julkkis, ja sitähän monet nuorista haluaa - julkisuutta hinnalla millä hyvänsä.

Jos Auvisen keissiä ei olisi uutisoitu puoliksikaan niin sensaatiohakuisesti kuin mitä aikanaan tehtiin, niin olisiko tämä ja mahdolliset tulevat ampumatapaukset jääneet tapahtumatta?

Onko syyllinen koko kansan pahoinvointiin sittenkin nämä lehdet ja televisiokanavat, jotka omasta mielestään tekevät pelkkää hyvää tuomalla asiat julkisuuteen ja vahingossa tienaavat samalla järjettömät summat rahaa?

Toimittajat, hävettääkö?


Tuesday 23.9.2008 14.14

We can has härvelikiska

We can has härvelikiska
duuni